keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Blogin aloitus ja esittely

Heippa kaikki!

Tervetuloa lukemaan eläinkoti Pesän ja yhdistyksen eläinsuojelutyöhön liittymistä tapahtumista ja kuulumisista. Siirrymme pääosin tänne blogiin kirjoittamaan eläinkodin arjesta koska täältä on helpompi sisällysluettelon avulla löytää myöhemmin tietty julkaisu.

Esittelen ensin lyhyesti itseni:

Olen Laura Hölkki ja olen joulukuusta 2016 asti ollut mukana Pesän arjessa. Pesän vastaavana aloin toimia alkuvuonna 2017. Olen tässä Pesällä oppisopimuksella töissä seuraavat 2v ja opiskelen samalla eläintenkouluttajaksi. Koulussa minulla on 1. eläimenä kissa ja 2. eläimenä hevonen. Olen erityisen kiinnostunut kissojen hyvinvoinnista, aktivoinnista, kouluttamisesta, ongelmakäytöksen korjaamisesta ym. Toivon että tulevaisuudessa uuden ammattini myötä pystyn auttamaan edes joitain kissoja joutumasta kodittomiksi sillä moni käytösongelmasta johtuva luopuminen olisi usein helpostikin ratkaistavissa. Olen perustanut löytöeläinkoti Tassutarhan v. 2010 ja Tassutarhaa pyöritin helmikuuhun 2015, jonka jälkeen Tassutarha siirtyi nykyiselle yrittäjälle Terhille. Jo Tassutarhan aikana kiinnostuin erityisesti kissojen tilanteesta Suomessa ja toivon että jonain päivänä kissa on Suomessa yhtä arvostettu lemmikki kuin koiratkin. Omina lemmikkeinä minulla on kaksi kissaa ja hevonen.

Kirjoitan itse pääosan Pesään liittyvistä blogikirjoituksista ja lisäkseni tänne kirjoittelee mm. yhdistyksen toimijoita, vapaaehtoisia hoitajia, sijaiskoteja ym. Toivon että voimme blogin kautta tehdä valistavaa eläinsuojelutyötä kertomalla eläinten tilanteesta meillä yhdistyksellä ja Suomessa ylipäänsä. Eläinsuojelutyö lähtee pienistä teoista ja pienilläkin asioilla on iso merkitys yksittäisen eläimen hyvinvoinnin kannalta.

Tervetuloa lukijaksi!

Terveisin Laura