perjantai 16. helmikuuta 2018

Vallu kävi meillä

Saimme toiselta puolelta Suomea meille hurmaavan kissakolmikon tammikuun puolivälin jälkeen. Kissat olivat 11v Vallu, 8v Vanda ja arviolta n. 8v Valto. Huomasimme heti että kissoista vanhimmalla Vallulla oli jotain pahasti pielessä. Vallu kulki pää kenossa ja tasapaino oli heikko. Kissan turkki oli myös pahoin huopaantunut.

Vallu pääsi heti eläinlääkäriin ja eläinklinikka Loimella kissa tutkittiin perusteellisesti. Kissalta löytyi suusta rappeuma joka oli vienyt alaleuasta jo kaikki hampaat takaposkihampaita lukuunottamatta. Loputkin hampaat todettiin poistokuntoisiksi. Pahin ongelma ja suuri kipu löytyi kissan korvasta. Korvassa ei näkynyt tulehduksen merkkejä mutta rtg-kuva paljasti tulehdusmuutoksia sisäkorvan luussa. Todennäköisyys kivuliaan vaivan paranemiselle oli pieni mutta päätimme antaa muutoin hyvävointiselle Vallulle mahdollisuuden.

Käytimme Vandan ja Valton tarkastuksessa ja kummallakin todettiin reilusti hammaskiveä. Hammaskivenpoistossa Valton taaimmat poskihampaat todettiin murtuneiksi ja ne vaativat välitöntä poistoa. Suuntasimme taas Loimeen ja kissalta poistettiin kipeät takahampaat ja samalla otettiin rtg-kuva ja verikokeet, jotka osoittivat kissan muuten terveeksi. Valto oli erittäin passiivinen meillä alkuun mutta nyt kivuista päästyään on jo näyttänyt seurallisen kisun merkkejä.

Vallu sai pitkään kipulääkkeitä ja antibioottia, ja kissan vointi vaikutti paranevan. Äkisti viime viikonloppuna kissa muuttui levottomaksi ja alkoi maukua kovaan ääneen öisin. Kissalle aloitettiin heti uudelleen kipulääkkeet ja antibiootit. Eilen menimme tutkittavaksi uudestaan selvittämään että onko kissan korvaa mahdollista parantaa koska kissalla oli kipuja kipulääkityksestä huolimatta. Vallu käveli vastaanottohuoneen lattialla paikkoja tutkien ja kissan pää värisi joka kerta kun kissa päätään käänsi ja samalla kissa maukui tuskasta. Teimme päätöksen päästää kissan pois enempien kärsimysten välttämiseksi sillä ennuste paranemiselle oli olematon. Vallu oli tosi herttainen tyyppi. Pienikokoinen, lujasti rakastava kultainen seniori. Olisimme halunneet tarjota Vallulle hyvät viimeiset vuodet mutta vuosien laiminlyönti aiheutti sen ettei kissaa saanut enää kuntoon.

Kiitos Tarulle sijaiskodin tarjoamisesta Vallulle, ja kiitos Loimeen Vallun ja Valton hyvästä hoidosta. Kiitos vapaaehtoiselle kuljettajalle kissojen kuskaamisesta meille. Kiitos Pesän hoitajille ja kaikille Vallun hoitoon osallistuneille avusta ja myötäelämisestä. 💓 Olemme käyttäneet näihin kissoihin rahaa pitkälti yli 900 euroa kissojen vaatiessa paljon eläinlääkärin palveluja. Onneksi Vanda ja Valto saatiin kuntoon ja kissat etsivät jo uusia hyviä koteja.

Mikäli haluat tukea näiden kolmen ja muiden vastaavien laiminlyötyjen kissojen kuntoutusta, otamme mieluusti vastaan rahalahjoituksia eläinlääkärikulujen kattamiseksi. Lahjoituksen voi tehdä suoraan yhdistyksen tilille seuraavilla tiedoilla: saaja L:rannan Seudun Eläinsuojeluyhdistys, tilinumero FI14 5620 0920 0047 01, viitenumero 8154, BIC-koodi: OKOYFIHH. Tuo viite on yksilöity kaltoin kohdeltujen eläinten hoitamiseksi ja sitä käyttämällä voit kohdentaa lahjoituksen suoraan näille eniten apua tarvitseville. Kiitos jo etukäteen kaikille lahjoittajille!

Lappeenrannan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry:llä on Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen 27.9.2016 päivänä myöntämä rahankeräyslupa, numero RA/2016/553. Lupa on voimassa 1.10.2016-30.9.2018 Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen alueella. Keräämämme varat käytämme kotia etsivien eläinten hyväksi, eläinsuojelutyöhön ja Eläinkoti Pesän remonttiin keräysluvan aikana.

Kivuttomia ja rauhallisia unia Vallu. 💓