keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Hoitajan mietteitä

En arvannut keväällä 2018 mihin tieni vie kun avasin Eläinkoti pesän oven. Sain kerralla 24 uutta kissaa elämääni. Toiset olivat lyhytaikaisia tuttavuuksia ja niiden tilalle tuli uusia. Toiset asuivat Pesällä kauemmin ja niiden kanssa tuttavuus syveni. Jokaisella kissalla ajasta riippumatta on ollut merkitys minulle ja muille hoitajille. Jokaisen tarina itsessään olisi kertomisen arvoinen ja jokainen kissa olisi tarinansa arvoinen. Minun sieluni ja sydämeni ei kuitenkaan kestäisi kaikkien surullisten tai edes hyvin päätyneiden tarinoiden kertomista. Olen aiemmin kirjoittanut Tasmiinan ja minun yhteisen tarinan, siinä on jo sanottu paljon tunteista joita olen matkallani kokenut. Minun sydämeni läpi on kulkenut jo monet tassut. Meidän yhdistyksemme jäsenten sydämien läpi vie varmasti satojen jollei tuhansien tassujen jäljet. Jokaisen tassun kosketus on arvokas, siksi haluan vaalia niitä. 

Tällä kertaa ajatukseni lähti tämän tarinan kirjoittamiseen eläinten hautausmaalta, jonka hoitajana olen LSEY:llä. Olen vastannut useisiin viime päivien aikana tulleisiin yhteydenottoihin lemmikin hautapaikkaa koskien. Olen se ihminen jolle omistajat soittavat halutessaan tehdä eläinystävälleen sen viimeisen palveluksen. Heidän vuokseen ja niiden onnellisten lemmikkien vuoksi, joita omistajat rakastavat teen tätä vapaaehtoistyötäni. He palauttavat uskoni ihmisiin, niin monen kohtaamani hylätyn kissan kohtaamisen jälkeen. On olemassa rakkautta, vastuuta lemmikistä ja halu olla lemmikkinsä kanssa sen viimeisellä matkalla. Jakaa se kokonainen yhteinen elämä ja myös se tuska luopumisen hetkellä. Olla lemmikin turvana kun se päästetään ikiuneen, lähellä lohtuna ja rakkautena lemmikin sammuvissa silmissä. 

On olemassa se pieni ja hiljainen ryhmä, josta ei paljon ääneen puhuta, ainakaan julkisesti. Heidän vuokseen teen myös tätä vapaaehtoistyötäni. Nämä ovat ne kissat, jotka vuosien, viikkojen tai päivien laiminlyönnin seurauksena saapuvat hoiviimme Pesälle. Näiden kissojen tarinat kuuluisi kirjoittaa, mutta siihen minä en pysty, sydämeni särkyy jo tiedosta, että näitä kissoja on olemassa. Puhun nyt niistä, jotka kaikesta avustamme, hoivastamme ja toivostamme huolimatta on pääsettävä pois. Riutuneet, hoitamattomat, piinatut kissaparat, joiden vuoksi meillä viimekäden pelastajillakaan ei ole mitään pelastus keinoja jäljellä. Silloin meidän on oltava vahvoja, vahvempia kuin muiden, me seisomme näiden kissojen rinnalla kun kipu, ja toivo paremmasta elämästä sammuu kissan silmistä ja ne vetävät viimeisen henkäyksensä. Siinä seisoo vierellä ihminen joka tekee sen mihin monesta ei olisi. Hän saattaa eläinlääkärin kanssa kissan ikiuneen. Hän tekee sen näiden kissojen puolesta, vaikka hänenkin sydämensä särkyy, joka ikinen kerta jättää hänen sydämeensä jäljen. Tassun mentävän jäljen. Olen koettanut osaltani jakaa tätä raskasta osuutta hänen kanssaan. Astun kissan vierelle kuljettamaan sen viimeiseen lepopaikkaansa Muukkoon, Eläinten hautausmaalle. On minun vuoroni tehdä osuuteni. Laskea väsynyt matkalainen hautaan ja luoda maa umpeen, jotta tuolla vielä hetki sitten eläneellä olisi viimeinkin rauha, jota se ei ehkä koskaan eläessään saanut kokea. Rauha, jossa se ei tunne kipua hoitamattomien hampaiden vuoksi, rauha jossa se ei tunne nälkää, kylmää ja hylätyksi tulemista. Rauha, jonka jokainen näistä kissoista olisi ansainnut jo eläessään. 

Tarinassani esiintyy kissa, yhtä hyvin se voisi olla koira, tai mikä vain lemmikkieläin, josta sen omistaja ei pidä tai kykene pitämään huolta. Jokaisen kohtaamani kissan vuoksi toivoisin omistajilta vastuullisuutta lemmikin suhteen. Kissallakin on hammaskiveä, niillä voi olla terveydellisiä ongelmia, kuten kaikilla lemmikeillä. Eläimillä ja ihmisillä on paljon samankaltaisia terveydellisiä huolia, molemmilla on myös mahdollisuus lääkärin ennaltaehkäisevään hoitoon. Omistaja on se joka joko antaa lemmikilleen sen mahdollisuuden tai päättää olla sen antamatta. Omistaja on myös se joka voi omalta osaltaan estää lemmikkinsä ei toivotun tiineyden. Omistajalla on siis vastuu lemmikistään. Kannattaa miettiä onko omat resurssit kunnossa ennen lemmikin hankintaa. Kuten joku viisas on aiemmin sanonut:  ” Eläinystävällisin teko voi olla se ettei hanki lemmikkiä.”

 Teksti: Niina Ekholm
Kuva: Maarit Sihvonen